Viime viikon perjantaina saatiin tosiaan magneettikuvien tulokset. Mua ahdisti tosi paljon nuo tuota edeltävät kaksi päivää. Samana aamuna en saanut mitään jännitykseltäni syötyä. Kun jo tiesi, että hyviä uutisia ei tule, niin sitten sitä vaan odotti että kuinka huonoja sieltä tulee. Aika oli myöhässä n. 20min, joten ei tehty odotusaulassa olemistakaan helpoksi. Kyllä meinaa puhallutti.
Huoneeseen kun vihdoin päästiin, neurokirurgi kysyi ytimekkäästi, että miten menee. Kerroin lyhyesti tilanteesta, johon vastaus kuului ”Selvä. Nämä kuvathan eivät hyvältä näytä. Täytyy leikata”. Kuin laastari olisi repäisty. Mä olen siis todella tyytyväinen, että tuota uutista ei viivytelty. Tämän jälkeen käynti pystyttiin käyttämään tehokkaasti. Itsellä ei juuri kysyttävääkään lopulta ollut, kun uutinen oli sen verran odotettu. Ja onhan sama leikkaus tehty jo kahdesti.
Leikkauksen kanssa ei voi älyttömiä odotella, ja se pyritäänkin tekemään heinäkuun aikana. Eipä siinä, sillä mennään mitä tarjotaan. Tarkka päivä voi tulla tietoon hyvinkin nopeasti, tai sitten vasta kirjeellä. Eletään taas siis vähän epävarmuuksien aikoja.
Nyt kun on viikko tuosta kulunut, niin ajatuksia on ehtinyt kertyä jos jonkinlaisia. Eniten ehkä tällä hetkellä mietityttää, että mitäs jos tämä kolmaskaan yritys ei tuo apua. Tämä on kokonaisuudessaan myös lapsen kymmenes leikkaus, ja se alkaa olla jo aika monta. Pessimismi myös nostaa vähän päätään. Kovin toiveikas ei uskalla olla. Tällä kertaa myös pelottaa vähän erilailla lähteä viemään lasta pöydälle, kun edellinen kerta nyt meni miten meni. Komplikaatiot pelottavat eri tavalla, kun ne on kerran kokenut.
Vähän on synkkää ollut tämä viikko tämän aiheen tiimoilta omassa päässä. Se varmaan näkyy myös tässä tekstissä. Viikkoa ei myöskään auttanut se, että lapsi sai monen kuukauden tauon jälkeen jonkinlaisen kohtausoireen tiistaina. Lapsi oli siis poissaoleva ja veltto, kesken leikkien jäi makaamaan lattialle. Tuon jälkeen nukkui kolme tuntia päiväunia saaden napakoita lihasnykäyksiä. Tiedä sitten taas, mistä tuossa oli kysymys, mutta kävimme tänään ottamassa vielä varmuudeksi päivitystä EEG-käyriin. Seuraavana yönä nukkui 15 tuntia, ei siis nukkunut koko tuota aikaa vaan karjui kyllä muutamaan otteeseen, mutta epätavallista se oli silti, ettei saanut ylös ennen puolta päivää.
Nyt tilanne on kuitenkin ihan rauhallinen, ja koitetaan ohjata ajatukset pikkuhiljaa juhannuksen viettoon. Tänään on saatu nauttia iloisesta, joskin välillä hyvin väsyneestä pojasta. On tuo maailman söpöin höppänä. Meidän oma nakkimakkara.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti