29.3.2018

ODOTUKSET VS TODELLISUUS.

Näitä useinkin humoristisia postauksia tai videoita näkyy somessa usein erityisesti parisuhteesta, raskausajasta ja vauva-arjesta. Ajattelin kirjoittaa omani, myös pilke silmäkulmassa ja kärjistäen. Huumori on ajoittain mahtava tapa selvitä. Tämä postaus ei ole tarkoitettu pelotteluksi kenellekkään siitä kuinka paljon voi pieleen mennä. Elämässä ei voi oikeasti koskaan ennustaa mitä tapahtuu. Vaikka aihe on itselleni edelleen kipeä ja hyväksymisprosessi on kesken, pystymme kuitenkin mieheni kanssa ajoittain heittämään tapahtumista vitsiä. Se on meidän tapamme puhdistaa ilmaa ajoittain. Ja sitä tämä postaus on, vitsiä.


RASKAUS

Odotukset: Siinähän se 9kk menee. Treenailen nyt ainakin sinne viikolle 20 ja sitten ehkä jätän juoksemisen. Käyn kuntosalilla ihan loppuun saakka. Enkä mä mitään raskausvaatteita tarvitse, kollarit ja pitkät topit venyy!

Todellisuus: Kaikki ällötti ja laatta lensi vielä viikolla 16. Ei siinä paljoa treenattu. Väsymys oli aivan jäätävää. Liitoskivut yllätti ja mahan kanssa nukkuminen muuttui mahdottomaksi viimeistään viikolla 30. Tyynyjä oli sängyssä 10 tukemassa milloin mitäkin kehon osaa tai jatketta. Viimeisen kuukauden aikana päälle ei enää mahtunut kuin pyjamahousut ja miehen XXL -teepparit. Ja niillä käytiin sitten siellä kaupassakin - koska kuka nyt kuukauden käytön takia housuihin sijoittaisi.


SYNNYTYS

Odotukset: Kipeää voi tehdä, onneksi menen kuitenkin harjoittelemaan lääkkeettömiä kivunlievityksiä ja hengittämistä. Kipulääkkeitä sitten tarpeen mukaan. Ei kai se synnytys nyt pidempään kuin 24 tuntia kestä ensisynnyttäjänäkään. Lopussa se kiitos sitten seisoo, kun saa vauvan syliin.

Todellisuus: Latenssivaihe kesti viikon. Eipä kauheasti siinä enää naurattanut. Väsymyksen takia kivut olivat jossain kohtaa niin kovat kun rentoutuminen kävi päivä päivältä hankalammaksi, että sairaalassa olin jo varma että kuolen. Epiduraali oli taivaanlahja, ja aika hyvä unilääke viikon lähes olemattomien unien jälkeen. Ja noh, ei seisonut kiitos sitten lopussa tämän urakan jälkeen. Kiitos vain huijauksesta neuvola, joku olisi voinut kertoa että näinkin voi käydä.


ENSIMMÄISET KUUKAUDET

Odotukset: Vauva lähinnä nukkuu, syö ja kakkaa. Rytmi voi olla aikalailla mitä vaan. Mutta nukun sitten vauvan kanssa yhdessä. Kestovaippoja voisi opetella käyttämään.

Todellisuus: Vauva nukkuu lähinnä vaan vaunuissa tai sylissä, päivin ja öin. Iltaisin itkukonsertoidaan tuntikaupalla. Kaaripuklu lentää. Rytmi on aikalailla mitä vaan. Yritän syödä jotain, silloin kun vauva nukkuu, mutta aina kun ruoka on lautasella hän herää. Niin mitkä kestovaipat? Ei meillä taida puklupyykin määrän sekaan enää vaippapyykkiä mennä.


RASKAUDESTA PALAUTUMINEN

Odotukset:  Käyn lenkeillä ja palailen treeniin, kun kroppa on palautunut. Ei kai siihen mene kuin 2-3kk. 

Todellisuus: Käyn vaunulenkeillä ja treenaan lantionpohjaa ensimmäiset 3kk. Mitään ei tapahdu vaan vatsa löllöttää ja pissa lirahtaa housuun kun aivastaa. Fysioterapiaan mars. Supertylsiä aktivointiharjoituksia aina 10kk saakka, kunnes lupa juosta. Jipii! Normaaliin treeniin paluu 1v3kk synnytyksestä, eikä kroppa ole enää samanlainen. Toimii se kuitenkin tarpeeksi hyvin. Nuppi aivan jumissa liikkumattomuudesta, mutta sainpahan vihdoin yhden keinon takaisin pysyä järjissäni.


VAUVA-AIKA

Odotukset: Lapsi oppii pikkuhiljaa liikkumaan, lähtee liikkeelle niin tulee edes hieman tyytyväisemmäksi. Aloitellaan kiinteitä varovaisesti, sillä olen ollut pienenä allerginen. Sormiruokailua mahdollisimman paljon.

Liikutaan ja matkustellaan yhdessä. Lapsi on osa meidän jengiä - ja saa tulla mukaan meidän touhuihin!

Yöunet alkaa pikkuhiljaa parantua, kun unirytmi alkaa löytyä. Kyllä se väsymys siitä, ja pari herätystä nyt menee sinne tänne!

Todellisuus: Lapsella järkyttävä ihottuma ja sen seurauksena ihoinfektiokierre. Allergioita löydetään - no ne nyt eivät päässeet yllättämään. Imetysdieetti kuntoon, kyllähän mä näillä 10 ruoka-aineella pärjään ja pumppailen kunhan vaan lapsen iho on ehjä. Oma paino tippuu 7 kiloa ja korviketta on alettava metsästämään. Altistuksien ja taistelun lääkärin kanssa käytyä löydetään kuitenkin vihdoin korvike. Jes ja huh. Ja niin mikä sormiruokailu? Kaupan sosetta vaan!

Lapsi oksentaa jatkuvasti, ja huoneita koristaa oksennusämpärit. Oksennusta on milloin missäkin ja tulee arvaamatta: lähijunaan, rattaisiin, leikkipuistoon, sänkyyn, lattialle x1000000. Ja niin - aina miehen päälle, ei koskaan minun, hah.

Sairaalassa ravataan. Reissut nyt ei tule mieleenkään - kun aina on hyvä olla sopivan matkan päässä sairaalasta. Muutetaan uuteen asuntoon, jotta ollaan lähempänä sairaalaa. Joululoma keskeytyy sairaalareissun takia. Reissaamista se on tämäkin kai sitten. 

Yöllä nukkuminen? Älä unelmoikaan! Huutaminen on se juttu. Eikä loppua näy.


OMA ELÄMÄ

Odotukset: Jatkan opintoja ja töitä heti kuin siltä tuntuu. En ole kotiäitityyppi, mutta opinnot nyt menee siinä ohessa, kun niitä voi tehdä missä vaan!

Todellisuus: Äkkiä takaisin töihin, täällä kotonahan sekoaa. En TODELLAKAAN ole kotiäitityyppi, vaikka lastani rakastankin. Mutta hullujen hommaahan tämäkin on näillä unimäärillä. 

22.3.2018

Väsymys on mielettömän valtaava asia. Muisti heikkenee, luulee olevansa tilanteen päällä mutta ei olekaan. Ei muista muiden nimiä, ei muista mitä teki eilen tai mikä päivä on huomenna. Jos on muutenkin kiire, kovalevyn saa aika täyteen ilman järkyttävää univajettakin.

Omalla kohdallani elän tietynlaista siirtymävaihetta elämässäni. Olen opintojeni loppusuoralla, ja olen siirtymässä loppukesästä täyspäiväisemmin työelämään. Tekemistä riittää, uuden oppimista ja asioita pitäisi saada saatettua loppuun. Mutta kun puolet asioista tippuu päästä, tuntuu tämä välillä mahdottomalta tehtävältä.

Eilen täyttelin pitkästä aikaa kelan papereita ja vakuutuksen korvaushakemuksia. Yllättäen niitä olikin kertynyt puolen vuoden ajalta - kun olevinaan oli juuri edellisen erän täyttänyt. Saihan siihen mukavasti tuhlattua kotipalvelun hoitoajan. Vammaistukikin on loppunut pari kuukautta sitten, enkä ollut asiaa edes muistanut. Ja sen hakemuksen kirjoittaminen - niin työlästä. Tarvitsee vielä ainakin sen toisen kotipalvelun hoitoajan, että sen lomakkeen saa valmiiksi.

Saimme tänään myös vihdoin viimeisen tältä erää jonotuksen alla olevan leikkausajan. Dramaattisimmasta vähemmän dramaattiseen ollaan kokoajan edetty, joten tämä viimeinen ei tunnu ajatuksen tasolla vielä oikein missään. Yllättävän pian se tulee vastaan, ja toisaalta hyvä niin. Onpahan taas piirtää yksi rasti seinään.

5.3.2018

No nyt se vihdoin iski. Ykätauti. Siis mulle. Lapsi on oksentanut tasaisesti viimeiset pari viikkoa, joten ehkä sinne on väliin tautikin mahtunut?

Miehen kanssa eilen todettiin, että onpahan nyt taas asiat oikeanlaisessa perspektiivissä. Ei se lapsen oksennus niin paha juttu ole, kun vertaa aikuisen oksennukseen. Ja sitä tulee niin paljon vähemmänkin. Ja tiedänpähän nyt minäkin taas miltä lapsesta tuntuu kun se oksentaa. Kyllä tällä oksentamismäärällä aikuisena vieraantuukin siitä, miltä se oksentaminen tuntuu. Että se yksikin oksentaminen on lapselle niin kauhean ikävää. Nyt sen taas muistaa hetken paremmin.

Mies kävi lapsen kanssa tänään sairaalalla oksennusteeman takia - taas. Helpotusta meille on tuonut, kun muutamat viime käynnit on otettu niin tosissaan. Että jopa vihdoin, näin reilun vuoden jälkeen, meitä uskotaan. Meitä uskotaan että lapsi oksentaa, eikä vain vähän puklaile ja että se on ihan normaalia. Ja että nyt sitä oikeasti tutkitaan, voiko asiaan löytyä helpotusta. Toistaiseksi ei ole löytynyt, mutta silti: Erävoitto. No mutta se siitä viime viikkojen kantavasta teemasta - tai oikeastaan viime kuukausien kantavasta teemasta - oksennuksesta. Ah.

Positiivisempiin juttuihin. Meillä on opittu seisomaan tukea vasten. Ja se se on ollut varsinainen waudewau -juttu! Kohta kuukauden päivät sanoisin että on seistä törötetty. On ollut totuttelemista, kun ehti jo vähän tottua ajatukseen että se möngertää vaan tuolla lattialla ja muut lapset kävelee. Ja yhtäkkiä se seisookin ja näyttää ihan lapselta. Ja haluaa kiivetä sohvalle. Mitä?

Olen huomannut uuden piirteen lapsestamme tämän uuden taidon myötä: uskallusta ei puutu. Hän tosiaan kiipeää jo sohvalle, vaikka on vasta juuri oppinut nousemaan seisomaan. Liekö saanut mallia meiltä ammatiksemme lapsia kiipeämään ja esteitä ylittämään opettavilta. Alas tuleminen ja hallittu kiipeäminen on kyllä sitten vielä ihan toinen juttu. Fysioterapeutin kanssa kun asiaa ihmeteltiin niin todettiin että kyllä lipsahduksia ja virhelaskelmointeja sattuu vielä paljon enemmän kuin terveelle lapselle. Pää koliseekin joka päivä useita kertoja vaikka kuinka valvoo. Onneksi saatiin sairaalalta kypärä.

Hauska ilmiö tämä pään kolistelu ja käyttäminen on kun on viettänyt aikaa muualla, ja itse on niin tottunut lapsen temuavaan liikkumistyyliin kontaten ja kolistellen. Monet muut säikähtävätkin omasta mielestä pientäkin kolahdusta. Lapsihan ei itse ole moksiskaan pienemmistä kolhuista. Lapsen tyyli liikkua on muutenkin ollut ns. päätään hyväksi käyttävä, mikä ei ehkä ole kovin yleistä. Eli päätä käytetään hyväksi liikkumisessa siinä missä jalkoja tai käsiäkin. Töissä ollaankin heitetty vitsiä, että lapsi oppinee ensin seisomaan päällään ennen kuin kävelemään.

Viime viikolla vietettiin harvinaisten sairauksien päivää. Hetken verran tuli taas pysähdyttyä ja mietittyä aikaa taaksepäin. Ollaan me jo monesta selvitty. Ja tullaan selviämäänkin. Vaikka yöt on ihan karmeita edelleen, oksennus lentää ja vanhemmat ovat todella uupuneita, tässä kokoajan mennään eteenpäin. Viikot vierivät kovaa vauhtia ja kohta on kesä. Lapsi on päivä päivältä enemmän oma persoonansa ja meille on kehittynyt niitä meidän ihan omia juttuja. Vaikka lapsi ei vielä puhetta ymmärräkään, ilmeilyjä ja samoja hauskuutuksen aiheita jo löytyy. Välillä onneksi jaksaa kääntää sen positiivisenkin puolen. Vaikka tilanne on kutakuinkin sama oireiluineen, neurokirurgin mukaan dramaattisimmat asiat ovat nyt hallinnassa. Vaikka tilanne ei ole täydellinen, ei se ole huonokaan. Joten joskus täytyy kääntää keskittyminen pois kaikesta siitä negatiivisesta. Vaikka sitten edes sen päivän ajaksi, ennen kuin kuuntelee itkua taas yön. Hetkessä nämä asiat eivät tule muuttumaan.