11.12.2017

Meidän lapsi oppi tällä viikolla nousemaan itse istumaan. Ikää nyt 1v1kk. Ja tää on ihan mieletöntä. Niin iso juttu. Ollaan hurrattu koko viikko, joka kerta kun lapsi on noussut istumaan. Ainoa pieni varjopuoli on se - ettei hän osaa siitä itse tulla pois. Suorin vartaloin taaksepäin takaraivo edellä lattiaan on tämän hetken suosituin tyyli.

Nämä hetket on niin palkitsevia. Pari kuukautta sitten jo ensimmäisen kerran sanottiin, että kohta se istuu itse, ihan siinä kokoajan keikkuu! Mutta kauan se vie, ennen kuin vahvistuu tarpeeksi ja pystyy sen tekemään. Paljon kauemmin se vie, kuin terveellä lapsella. Nyt aletaan siis harjoittelemaan kovasti, kuinka istumisesta pääsee pois. Ja varmasti se lähikuukausina sitten palkitsee, kun ei enää kolistella takaraivo tai naama edellä lattiaan.

Kaikkien pienienkin siirtymien oppiminen vie aikaa. Lapsi on lähtenyt ryömimään 10kk ikäisenä, mutta edelleen pää keikahtaa välillä ryömiessä lattiaan, vaikka liikkeelle lähdöstä pään kannattelu on jo paljon vakaampaa. 10kk ikäisenä ryömiminen oli ihan puolelta toiselle keikkumista, ohimot kolistellen lattiaan. Ja edelleen sitä harjoitellaan. Konttausasentoon ja karhunkäyntiinkin on 1v -ikäisenä alettu nousta ja siinä keikuttu jo kuukauden päivät, mutta hetki tulee menemään ennen kuin oikeasti liikkeelle lähdetään. Se vaatii vielä paljon harjoitusta, mutta onneksi lapsi on todella motivoitunut oppimaan.

Jokaiseen askeleeseen tehdään paljon töitä. Saan jonkin verran kuulla kommentteja, että "kyllä se meidän Marttikin oppi tulemaan istumasta pois kun antoi pari kertaa oikein muksahtaa niin tajusi ettei niin kannata tehdä". Niin, hienoa että teidän Martti oppi sen niin. Meillä valitettavasti tuo tyyli ei toimi. Jonkin verran kuulee myös, että "kyllä serkun kissan kaimakin lähti suoraan sitten kävelemään, jätti konttaukset välistä kokonaan!" Tässäkin tapauksessa on hienoa, että kissan kaimalle on niin käynyt, mutta tämäkään ei tule olemaan meidän tapauksemme. Olemme asennoituneet jo siihen, että motorisien taitojen oppiminen vie pehmeän lihasjänteyden omaavalta lapseltamme aikaa. Ei tässä mitään ihmeitä tule yhtäkkiä tapahtumaan, ja se on meille varsin ookoo. Emme kaipaa enää ollenkaan sitä, että lohdutellaan sillä kuinka joku on joskus lähtenyt yhtäkkiä kävelemään ja kyllä teillekin vielä se normaali arki koittaa. Ei kiitos. Eniten apua meille on siitä, että meidän kanssamme iloitaan näistä kaikista pienistä edistysaskelista kehityksessä sekä siitä, kuinka ihana, valloittava lapsi meillä on.