9.10.2017

Viikon päästä on leikkaus. Saimme leikkauspäivän tietoon onneksi hyvin nopeasti viime viikolla. Tämän jälkeen oli takki aivan tyhjä. Kun vihdoin sain merkata kalenteriin milloin leikkaus on, tuntui että kaikki epävarmuus purkautui täysin voimattomuutena. Olin ollut koko alkuviikon muutoinkin neurokirurgin käynnistä informaatioähkyssä, ja väsymys vei lähes toimintakyvyttömäksi. Selvisin noista päivistä juuri ja juuri, menemällä sieltä mistä aita on matalin. Ja uskalsin sallia sen itselleni.

Ja tämä salliva asenne kannatti. Sillä loppuviikosta sain taas kiinni elämästä. Vietimme aikaa perheen kesken, tapasin ystäviäni ja sain aikaiseksi myös paljon opintojen ja töiden suhteen. Kummallista tässä kaavassa alkaa vain olla se, että se on kaava. Se toistuu systemaattisesti sairaalareissujen jälkeen. Palautuminen vie paljon aikaa ja energiaa.

Olen tietoisesti pyrkinyt olla ajattelematta ensi viikkoa vielä liikaa. Tällaisessa elämäntilanteessa, kun sairaalakäyntejä on säännöllisen epäsäännöllisesti, olen kokenut parhaaksi taktiikaksi olla ajattelematta liikaa käyntien välillä, sillä muuten ei muuta tekisikään kuin murehtisi seuraavaa käyntiä. Sopiva henkinen valmistautumisaika pitää itselleen ottaa, kuin myös palautumisaika, mutta siinä välillä parasta on elää normaalia elämää.