23.9.2017

Viha, suru ja katkeruus. Nuo kaikki kolme ovat tunteita, joita huomaan heräävän yllättävissäkin tilanteissa. Tai usein ne eivät osaa purkautua siinä tilanteessa, kun esimerkiksi informaatiota lapsen terveydentilasta saa, vaan aivan toisenlaisissa tilanteissa. Esimerkiksi tilanteissa, jossa joudut tekemään kompromissin oman jaksamisesi kannalta epäedullisesti, tekisi mieli huutaa: "Miksi minä joudun tekemään kompromissin, kun meidän elämässä on tarpeeksi rankkaa muutenkin!?"

Kaikki tunteet ovat aina sallittuja. On hyvinkin tervettä tuntea kaikkia noita yllämainittuja tunteita. Mutta noihin en halua liian pitkäksi aikaa jäädä. Mutta sallin sen itselleni nyt, kun koen olevani tietyllä tavalla vielä sokkitilassa tästä uusimmasta diagnoosista. Koska kyllä tämä tuntuu todella epäreilulta aika ajoin. Todella epäreilulta. Pidemmän päälle ei kuitenkaan kannata katkeroitua, vaan katkeruudesta täytyy pystyä päästämään irti. Onneksi pään sisällä voi ajatella mitä vaan. Joskus se helpottaakin mielikuvissaan huutaa ja raivota, jotta pystyy käyttäytymään normaalisti.

Myös kirjoittamisesta on ollut minulle todella paljon apua. Kun pystyn kirjoittamaan nyt tähän, että kyllä, olen aika-ajoin katkera, se helpottaa irti päästämistä. Pystyn ikään kuin jättämään sen tähän virtuaalipaperille.

Tilanteeseemme liittyy myös paljon luopumista. Luopumista niistä ajatuksista, joita odotusaikana olimme suunnitelleet. Olemme molemmat liikunnallisia ja rakastamme matkustelua, joten olimme luonnollisesti kuvitelleet itsemme pienenkin lapsen kanssa jatkamassa samaa elämäntapaa. Tästä haaveesta joudumme nyt ainakin hetkellisesti luopumaan, mikä on todella surullista. Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, kun tulevaisuutta ei edes uskalla tällä hetkellä kuvitella. Eikä oikein pysty arvailemaankaan, mitä se tulee pitämään sisällään.

Vaikka persoonana olen lähtökohtaisesti positiivinen, ja pyrin ajattelemaan asioiden hyviä puolia ennemmin kuin huonoja, on tässä tilanteessa myös paljon niitä päiviä, jolloin lähinnä positiivisuus ärsyttää. Jolloin ei pysty löytämään sitä hyvää. Ja sekin pitää itselleen sallia. Aina ei tarvitse etsiä sitä positiivista, välillä saa vain kirota kuinka paskaa tämä osaa aika-ajoin olla.