perjantai 17. tammikuuta 2020

17.1.2020

Tämän vuoden ensimmäinen kirjoitus. Joulukuun alkupuolella hiljennyin tarkoituksella niin sosiaalisesta mediasta kuin täältä blogin puolelta. Kärsin itse traumaoireista, ja koin jonkinlaista syvää vihaa universumia kohtaan siitä, miten mut oli säikäytetty ydinjuuriani myöten ja en kestänyt nähdä sosiaalisessa mediassa niitä vuoden lopussa feedin täyttäviä: "paras vuosi ikinä, ja seuraavasta tulee vielä parempi!" -päivityksiä.

Nyt kuitenkin traumaattisemmista tapahtumista alkaa olla sen verran aikaa, että akuutein vaihe alkaa olla ohitse ja koitetaan rakentaa jonkinlaista perusturvallisuuden tunnetta arkeen. Lapsi on voinut hyvin infektioita lukuun ottamatta, ja kontrolleissa suuret linjat ovat olleet mallillaan.Kasvu on ainut, joka edelleen junnailee samoissa lukemissa, mutta se ei kuulu onneksi kiireellisimpiin asioihin.

Jollain lailla haluan täällä blogin puolella vetää vuotta yhteen. Musiikki on pelastanut mut monelta ahdistavalta valvotulta yöltä, joten olkaa hyvä!


SUMMA SUMMARUM 2019 - selviytymisbiisit top 8 (satunnaisessa järjestyksessä):


Honey (feat. Pyhimys) - Ellinoora (Vain elämää)

Kokonaisuudessaan oon aina tykännyt tästä versiosta, pelkästään instrumentaalisesti tää vaan vie mukanaan. Tää on ehkä pisimpään mulla mukana kulkenut sellainen biisi, jonka laitan soimaan silloin, kun on sellainen olo et tarvii voimaa.

Me ei sovita perus malleihin
Meis on varoitus teksti mieti mitä toivot, se löytää mitä ettii
Ku aika koittaa et osaa päästää irti
Näytin sulle kipupisteet, sä sun hauraudet
Takiasi ymmärrän elämän kauneuden
Onks tää silmälumetta vai nii väkevää et se on totta


Melankolian riemut - Anna Puu

Usein sairaalajaksojen jälkeen kun tulin kotiin, joko lapsen kanssa tai ilman, tää biisi oli se jonka laitoin soimaan kun lähdin lähimetsään hengittämään.

Et Sinä Yksin - Juju, Hanna

Tässä on sanoituksellisesti osuttu naulan kantaan hyvin monessa kohtaa, vaikka biisi taitaakin alunperin kertoa masennuksesta. Sopinut silti myös todella hyvin haastavassa elämäntilanteessa olevalle - kuten on kolahtanut monilta osin minullekin. Juuri se tunne, kun tuntuu ettei maailmassa aina ole sitä ihmistä joka oikesti tajuaisi sun sen hetkisen tuskan, välittyy tästä hyvin. Joskus saattanut repeatilla alkuvuodesta lapsen leikkauksen tienoilla tätä soittaa ja hoilottaa mukana.

Varjo seuraa kulkijaa
Eikä ajatukseni mua koskaan rauhaan jätä
Miks jumalauta on niin vaikeeta pyytää apua sillon kun on hätä
Kuljenko vaan kunnes stoppi tulee vastaan
Pakko vaa jaksaa koittaa sietää paskaa


Mitä Sun Harteillasi - Juju

Huomattavasti kepeämielisempi, mutta tästä ei oo muuta sanottavaa kun tää:

Välil tulee vastaan paskaa
Kottikärryllinen paskaa,
Pakko kysyy 'eiks oo nastaa',
No mut koitetaan jaksaa


Jep.

Disco Yes - Tom Mitch, Poppy Ajudha

Ystävä linkitti tän mulle yhtenä yönä, kun olin lapseni kanssa osastolla alkusyksystä. Menin vessaan kuuntelemaan ja jammailemaan. Se hetki on jääny tosi hyvin mieleen, edelleen tästä biisistä tulee väkisin hyvä mieli.

Orphans - Coldplay
Arabesque - Coldplay

Orphans ja Arabesque julkaistiin sellaisena yönä, kun tuijottelin lapseni saturaatioarvoja hyvän tovin. Nää biisit nyt yhdistyy aina siihen hetkeen - mutta se ei haittaa ollenkaan. Edelleen öisin nää valikoituu hyvin usein soitettavaksi.

Mustarastaan laulu viemärissä - Pyhimys

Tää on yleensä se ensimmäinen biisi, jonka laitan soimaan, kun yritän rauhottua nukkumaan. Se ei oo ollu aina ihan yksinkertaista, jos joutuu heräämään monta kertaa ja muutama kerta on oltu yöllä huolesta soikeena. 



Kiitos vuodesta kaikille. Teitä lukijoita on kertynyt yllättävän iso määrä - enpä olisi koskaan blogia aloittaessa uskonut. Wau! Päätän tän postauksen tähän kuvaan, joka on otettu lastensairaalan vessassa jotakin näistä operaatioista edeltävänä yönä kello 1:53.

Ei muuta kun silmäpussit polvissa kohti uusia pettymyksiä. Ja hirveesti rakkautta kaikille vuodelle 2020.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

26.8.2020

Taas sitä kuukausi on vierähtänyt eteenpäin. Mielessä on hautunut kirjoitus jaksamisesta, omasta terveydestä ja sellaisista kysymyksistä, mi...