12.3.2019

Leikkaus oli tänään. Se meni suunnitellusti, lapsi on nyt teholla ja minä olen kotona. Olo on yllättävän neutraali. Koko päivä oli yllättävän neutraali. Jopa niin, että lapsen isän kanssa puhuimme useaan otteeseen, että onko tämä nyt normaalia kun ei tunnu miltään. Ei tunnu kummemmalta. 

Kokemukset ovat varmasti tehneet osaansa. On oppinut keinoja siihen, miten käsitellä sitä, kun asiat eivät ole omissa käsissä. Kun täytyy luottaa siihen, että sairaalassa homma hoidetaan. Ja hoidettiin jälleen hyvin. Osa on myös varmasti sitä, kun tietää että tämä viikko on raskas, niin sitä valmistautuu actioniin. Ja tunnereaktiot itselläni tyypillisesti ovat tulleet vasta sellaisina hetkinä, kun on rauhallisempaa. 

Ja onhan tässä myös sitä, että kumpikin koemme tämän päivän olleen tavallaan tämän prosessin helpoin. Kun ei ole itse vastuussa. Ei tarvitse itse hoitaa, tarvitsee vain luottaa. Kivun katseleminen vierestä on raskaampaa, hoitaminen toipilasvaiheessa tulee olemaan varmasti raskasta, yöt tulevat olemaan varmasti raskaita. Nyt on se aika kerätä voimia siihen.

Kiitos kaikille viesteistä. Arvostan niitä suuresti.